Suomen viranomaiset ovat ohjeistaneet, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet tulee peruuttaa virusepidemian hidastamiseksi. Viranomaiset ovat myös antaneet suosituksia ylimääräisten kokoontumisten, matkailun sekä harrastetoiminnan vähentämiseksi erityisesti riskiryhmien suojelemiseksi. Koska perusterveet lapset ja nuoret sekä nuoret aikuiset eivät kuulu COVID-19 -viruksen riskiryhmään Suomen olympiakomitea sekä taitoluisteluliitto katsovat, että harrastetoiminta voi jatkua toistaiseksi näiden ryhmien osalta. 13.3 julkaistun tiedotteen mukaan taitoluisteluliitto ei näe estettä harjoitteluun niin kauan kun esimerkiksi koulut ovat auki. Nämä tekijät huomioiden olemme päättäneet loppukauden osalta seuraavia toimenpiteitä: - Harrastajaryhmä, K3-ryhmä sekä kehitysryhmä jäävät harjoitustauolle maaliskuun loppuun asti. Maaliskuun valmennusmaksut veloitetaan puoleen hintaan. Maaliskuun lopussa arvioidaan harjoitusten jatko näiden ryhmien osalta uudelleen sen hetkisen tilanteen perusteella.
- K1, K2 ja aikuisryhmän osalta harjoitukset jatkuvat toistaiseksi niiden osalta, jotka haluavat jatkaa harjoittelua tilanteesta huolimatta. K1 ja K2 ryhmistä tauolle jääviltä luistelijoilta veloitetaan maaliskuun valmennusmaksu puoleen hintaan.
- Luistelukoulu päättyy kevätkauden osalta lauantaina 14.3
- Inside out on Ice -kevätnäytös siirretään seuraavaan kauteen
- Jääharjoitukset jatkuvat toistaiseksi kaikkien ryhmien osalta (pl. luistelukoulu)
- Oheisharjoituksia ei pidetä sisätiloissa. Ryhmille toimitetaan omatoimisen oheisharjoittelun ohjeita
Pyydämme kaikkia vanhempia ja luistelijoita huomioimaan myös seuraavaa: - Harjoituksiin ei saa tulla kipeänä tai toipilaana. Mahdollisen koronavirusinfektion osalta noudatettava THL:n ohjeita.
- Koronavirukselle lähikontaktissa altistunut (testauksen myötä todettu tartunta) ei saa tulla harjoituksiin 14 vuorokauteen altistumisesta
- Käytetään ainoastaan omia juomapulloja ja syödään omia eväitä
- Vältettävä läheistä kosketusta, ei halailla, tervehditä kättelemällä ja pidetään hyvät etäisyydet
- Yskiminen vain nenäliinaan tai hihan yläosaan
- Ennen hallille tuloa pestään kädet saippualla (vähintään 20 s.), käsidesifiointitarvikkeita hyvä olla varalta repussa.
Seuraamme tilannetta ja tiedotamme mahdollisista muutoksista ryhmäkohtaisissa whatsupp-ryhmissä tarpeen mukaan. LRL hallitus
|